Oh, no! It's leaking

lauantai 27. marraskuuta 2010

SRK:n vuosikokous Liperissä 3.7.2010 Osa IV


Toinen vaihe keskustelussa käynnistyi myöhemmin keväällä huhtikuussa ja sai murheellisimman ilmauksensa Helsingin Sanomain kirjoituksessa ensimmäinen toukokuuta teemana syntisten piiri. Sen johdosta päivämies julkaisi 5.5. pääkirjoituksen aiheesta ja HS vastineemme hyväksikäyttö on selvitettävä maallisen esivallan kanssa. Keskustelussa todettiin murheita tuottaneet tapaukset. Yksikin niistä on liikaa. Aina ei tapauksia ole vuosien saatossa hoitaa oikein. Se oli yksi taustatekijä myös siihen, että keskusyhdistyksemme johtokunta päätti kokouksessaan 22. toukokuuta lähettää kaikille puhujille ja rauhanyhdistyksille kirjelmän, johon liittyivät edellä mainitut pääkirjoitukset, joissa on ilmaistu liikkeen näkemys pedofiliasta ja myös ripistä, johon liittyvä rippisalaisuus nousi voimakkaasti keskustelussa esille.

Toivottavasti johtokunnat ja puhujaveljet ovat saaneet nämä kirjelmät sillä meistä riippumattomista tekijöistä eräs tunnettu yritys on toimittanut postin varsin hitaassa tahdissa ja varsin valikoidusti. Kyllä kirjeet ovat kuitenkin lähteneet kaikkiin osoitteisiin. Ja samalla kun ne on saatu, on toivottavaa että johtokunnan ja puhujat perehtyvät näihin kirjelmiin, koska niissä ilmaistaan myös monia muita ja moniin muihin yhteyksiin soveltuvia kristillisyytemme näkemyksiä.

Keskusyhdistyksemme johtokunnan antaman tehtävän mukaisesti työvaliokunta päätti kesäkuun 9. päivä perustaa myös koti-työryhmän, jonka tehtävänä on tarkastella ajan haasteiden taustaa vasten SRK:n ja rauhanyhdistysten opetuksen ja toiminnan painopisteitä sekä esittää mahdollisia toimia perheiden eheyden ja hyvinvoinnin entistä paremmaksi tukemiseksi. Tässä käydyssä keskustelussa on paljastunut median valta ja onkin sen johdosta tärkeää että me opimme lukemaan mediaa.

Toistuvasti tässä keskustelussa on tullut ilmi myös niin sanotun puhtaan seurakunnan vaatimus. Kuitenkin Martti Lutherin ilmestyskirjan esipuheessa ilmaisemien ajatusten mukaan olemme oppineet, että Jumala on kätkenyt valtakuntansa alhaisuuteen ja Jumalan vastustaja on peittänyt sen pahennukseen. Tämä on syntisten, armahdettujen syntisten valtakunta.  Ihmiskäsityksemme on se, mihin rakas veljemme alkuhartaudessa viittasi, mutta turvamme on Jumalan kokonainen terveellinen armo. Armo, joka opettaa elämään myös Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti.

torstai 25. marraskuuta 2010

SRK:n vuosikokous Liperissä 3.7.2010 Osa III



Saanen kertoa sisintäni koskettaneen esimerkin. Olimme heinä-elokuun vaihteessa Togossa. Olimme siellä John Stewartin kanssa ja tulkkeina paikalliset Nicolas ja Immanuel. Me käytimme eräässä majassa lyhyet puheemme ja keskustelumme englannista ranskaksi osallistuen itsekin keskusteluun. Keskustelun yhteydessä kymmenen aikuista teki parannuksen. Sen jälkeen Nicolas veli piti lyhyen ranskankielisen raamatun tutkistelun eräästä Jeesuksen vertauksesta. Tuon tutkistelun jälkeen hän sanoi vielä muutaman ajatuksen rohkaisuksi heille, joiden keskuudesta lähdimme ennen lähtöämme. Ja silloin kodin isä kiitti  toivotti uudelleen tervetulleiksi ja jatkoi: nyt meillä on evankeliumi niin, että voimme julistaa toinen toisillemme synnit anteeksi. Jumala oli lyhyessä tuokiossa avannut olennaisen uskon elämän hoitamisessa.

Evankeliumin työn lähetystyön kokemasta siunauksesta kertovat havainnollisella tavalla se lippurivistö, joka on seurakentällä. Kotimaan työssä vuosikertomus paljastaa toiminnan tapahtumia eri työmuotojen osalta jälleen suunnitellun mukaisesti. Voimme jälleen sanoa myös, että Jumala on siunannut sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Suhteemme eri yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin tahoihin ovat jatkuneet hyvinä. Eri tahojen kanssa on edelleen käyty keskusteluja.  Keskustelu tietyistä kysymyksistä käynnistyi jo Sievin suviseurojen jälkeen 1970-luvun tapahtumista ja jatkui viime vuoden tammikuusta huhtikuun alkupäiviin keskusteluna ennen muuta niin sanotusta ehkäisykiellosta. Annoimme myös kirjallisen lausunnon rekisteröiden parisuhteen parisuhdelain muuttamisesta koskien suhteen sisäistä adoptio-oikeutta. Keskustelussa kirkkomme johdon kanssa totesimme joulukuussa homoseksuaalisuudesta, että haluamme rakastaa ihmistä, jolla on kyseinen taipumus, mutta elämäntapana homoseksuaalisuus on Raamatun vastainen eikä sellaisena hyväksyttävä. Tämän johdosta emme voi hyväksyä rekisteröidyn parisuhteen siunaamista ja vastustamme myös niin sanotun siunauskaavan valmistamista. Siunaaminenhan merkitsee tosiasiallisesti kyseisen elämäntavan hyväksymistä. Mikäli kyseessä oleva kaava kuitenkin jossain vaiheessa kirkossamme hyväksytään siunaaminen tai rukoushetki sen yhteydessä voi papille olla oikeus, mutta ei velvollisuus. Säädöksen tästä tulee olla vähintään kirkkojärjestyksessä, koska niin sanotuilla ponsilla ei näytä olevan merkitystä ja sitovuutta kirkossamme. Näin ilmaisimme tuossa kysymyksessä.

Vuoden vaihteen jälkeen käynnistyi sitten keskustelu lasten hyväksikäytöstä eli pedofiliasta. Joudun tässäkin asiassa hieman toistamaan sitä, mitä eilen sanoin. Sysäyksenä tähän keskusteluun olivat katolisen kirkon piirissä koetut tapaukset sekä niin sanottu Pietarsaaren hyväksikäyttötapaus ruotsinkielisen rauhansanalaisuuden piirissä. Tapaus yhdistettiin jossain määrin meihin, mitä oli aiheuttamassa myös keskuudessamme ilmi tulleet osittain hyvinkin vanhat tapaukset. Sen johdosta Päivämies julkaisi 27. tammikuuta pääkirjoituksen lapsen ”seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos”.  

------
Jatkuu

lauantai 13. marraskuuta 2010

SRK:n vuosikokous Liperissä 3.7.2010 Osa II


Olavi Voittonen:
Arvoisat vuosikokousedustajat rakkaat veljet ja sisaret

”Keskusjärjestömme johtokunnan puolesta, minulla on mieluisa tehtävä toivottaa teidät tervetulleiksi tähän SRK:n vuosikokoukseen. Meidän on hyvä hoitaa yksinkertaisen evankeliumin armon varassa ja voimin tämä kokous. Vuosikokous on paikallisten rauhanyhdistysten lähettämien edustajien kokous, jotka on vuosikokouksessa valittu edustajiksi tähän kokoukseen. Paikallisten rauhanyhdistyksien säännöissä, kuten eilen jo viittasin, 14. pykälän 8. momentissa sanotaan; valitaan edustajat SRK:n kokouksiin sekä muihin mahdollisesti pidettäviin kokouksiin.  Tärkeää on ollut, että tämän vuosikokouksen kysymyksistä on käyty keskustelua paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnan kokouksessa ja eräissä kysymyksissä laajemmin lähetystoimikunnissa. Tärkeää on myös, että viemme kokousterveiset omaan kotisiioniimme. Näin olemme rakentamassa sitä keskinäistä rakkautta, mihin äsken viitattiin. Kun te rakkaat matkaystävät käytätte puheenvuoroja, ilmaisettehan aina nimenne ja rauhanyhdistyksenne. Muut kuin valittu edustajat eivät voi luonnollisestikaan osallistu päätöksentekoon. Äänivaltaa heillä kokouksessa ei ole. Kuten käy ilmi saamanne asiakirjan kolmannelta sivulta. Vuosikokous on yhdistyksen tärkein kokous. Tähän kokoukseen valmistautuessamme viime vuoden toimintaan on johdattanut vuosikertomus, joka luo katsauksen päättyneeseen toimintavuoteen. Meidän tehtävämme on nyt arvioida sitä ja sen lisäksi käsitellä ensi vuoden, vuoden 2011 toiminta- ja taloussuunnitelma, jotta työmme edelleen olisi harkittua ja suunnitelmallista SRK:n tarkoituksen ja toiminta-ajatuksen toteuttamiseksi.

Vuosikertomus palautti mieliimme myös sen, että viime vuoden elokuussa alkoivat SRK:n konttorin uuden toimitalon rakentamisen valmistelut ja rakennustyöt. Samoin ostettiin omaksi toimitalon tontti. Nyt voimme kiitollisina todeta että tiistaina 18. toukokuuta vastaanotettiin toimitalon SRK:n käyttöön tulevat tilat ja viime torstaina 24. kesäkuuta taloon tulevan vuokralaisen ja muut tilat sekä piha-alueet. Teitä ilahduttava tieto lienee se, että henkilökunnan piirissä muutos- tai paremminkin muuttovastarintaa uusiin tiloihin ei ole ollut lainkaan. On ollut ilo havaita se, että kaupungin keskustan ahtaudesta on iloiten siirrytty Kontinkankaan avarampiin tiloihin, uusin ja kauniisiin. Keskusyhdistyksemme on halunnut laajemminkin kantaa tiettyä yhteiskuntavastuuta tässä taloudellisessa tilanteessa. myös siten, että rakentamista on voitu jatkaa Siikatörmällä. Laajennuksen ensimmäisen vaiheen uuden ruokalarakennuksen vastaanotto tapahtui 5. toukokuuta. tämän ja toisen vaiheen, eli uusien majoitustilojen harjannostajaiset pidettiin 2. päivänä kesäkuuta. Rakentaminen on kokonaisuutena edennyt täysin suunnitelmien mukaisesti ja tilat valmistuvat, näin uskomme, lokakuun loppuun mennessä niin kuin on suunniteltu. Edellä  jo ilmaistiin alkuhartaudessa se, että päätehtävämme on kuitenkin evankeliumin työ. Ulkomaiden lähetystyö on jatkunut suunnitellun mukaisesti. Menestystä työssä on koettu erityisesti Länsi-Afrikassa; Gambiassa, Ghanassa ja Togossa.

torstai 11. marraskuuta 2010

SRK:n vuosikokous Liperissä 3.7.2010

Oiva Savelan alkuhartaus:
Paavalin kirje roomalaisille 5. luvun alku
Minä uskon, että täällä alhaalla on katoamaton Jumalan valtakunta. Tunnen myöskin sen, että olen syntinen ihminen, kokonansa turmeltunut, kaikilla vioilla ja virheillä varustettu. Uskon myöskin sen että Jumala siinä valtakunnassa, jonka hän on laskenut tänne maan päälle antaa minulle ja kaikille muille annetaan synnit anteeksi. Tästä minä tahdon puhella. Edessäni on myöskin kuva vanhasta, kunniaan päässeestä papastani, joka pihassa lauleskeli kävellessään: Jumalan rauhaa rinnassansa, ken kantaa maassa kuoleman, on onnellinen kulkeissansa, maan vieraan poikki taivaaseen. Näin ovat uskoneet ja eläneet ennen matkaa tehneet ja nähneet uskovaiset, näin elävät myös tämänkin päivän uskovaiset. Ei ole tarvinnut niihin perustuksiin, jotka liittyvät siihen perustukseen, jonka päälle Jumalan valtakunta on rakennettu ja johon meidätkin on Jumalan sanalla kutsuttu ja siellä säilyttänyt, ei ole tarvinnut remonttia tehdä.

Näin on uskottu ja näin on puhuttu ja näin Jumalan lapset julistava myöskin yksinkertaista evankeliumia, Jumalan suurta ilmoitusta täällä maan päällä, jossa Herran Jeesuksen Kristuksen kärsiminen, kuolema ja ylösnousemus ovat aivan keskeisiä asioita. Kirjoittaessaan Rooman jumalanlapsille roomalaiskirje kokonaisuudessaan puhuu uskosta ja vanhurskaudesta. Sen keskeinen sisältö on aivan kiviseen tauluun kirjoitettuna viidennen luvun 16 – 17 jakeeseen, jossa Paavali sanoo: Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi, ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille, Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan, uskosta uskoo, niin kuin kirjoitettu on, vanhurskaan pitää elämän uskosta. Näin Paavali kiteytti koko kirjeen hyvin muutamaan lauseeseen.

Näissä suviseuroissa tämä on kaikunut ja kaikuu edelleen Jumalan voiman jälkeen. Tätä me olemme saaneet kuulla ja olemme saaneet omistaa. Kristus on antanut tämän tehtävän meille tänne maan päälle, sen tehtävän ääressä me tänäänkin olemme. Siihen tehtävään Jumala on kutsunut kaikki ne lahjat, jotka hän valtakunnan työssä on nähnyt ja näkee tarpeelliseksi. Tännekin on kokoontunut joukko meitä, jotka olemme tämän tehtävän, Jumalan antaman tehtävän äärellä tässä tänä päivänä. Olemme keskustelemassa ja tekemässä ratkaisuja niissä asioissa, jotka liittyvät evankeliumin työhön. Suokoon Jumala, että kaikki ajatuksemme ja puheemme ja päätöksemme koituisivat yksinomaan Jumalan valtakunnan parhaaksi ja kuolemattomien sielujemme autuudeksi.

Se lahja, jonka Jumalan on meille vanhurskauden lahjana suonut, on yksin Kristuksen ansiota. Siinä ei ole yhtään ihmiskäden jälkeä, eikä saa olla. Silloin, kun lahjavanhurskautta lahjana sydämelle omistetaan, silloin on Jumalalle kelvollinen. Kun lahja vanhurskauden saa sydämelleen omistaa, on myös rauha Jumalan kanssa.

Tämä rauha on sellaista rauhaa, joka tuo keskuuteemme yksimielisyyden ja rakkauden ilmapiirin. Rauha ja rakkaus ja yksimielisyys kulkevat käsikädessä, silloin kun sydän tahtoo avoimesti uskoa Jeesuksen Kristuksen omaksi autuudeksi. Silloin myöskin sydän iloitsee, tämä rauha on myöskin sellainen, joka lohduttaa ja varjelee meitä, Silloinkin kun kuljemme monien kiusausten ja vaivojen keskellä, silloin kun Jumala saa rauhan meidän rintaamme laskea ja säilyttää, ihminen on onnellinen kulkeissaan maan vieraan poikki taivaaseen

Tätä rauhan evankeliumia Jumalan valtakunta julistaa ja on julistanut muuttumattomana, julistaa edelleen täällä maan päällä. Silloin kun rauhattomuuden aiheet on ihmissydämelle annettu anteeksi, myöskin ilo täyttää ihmissydämen. Tällöin Jumalan valtakunnan eläminen ja asuminen, se on meillä vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Näin tänäkin päivänä, kun me näin yksinkertaisin sanoin olemme asettumassa vuosikokousta alkamaan, me saamme turvallisin sydämin uskoa ja omistaa tämän Jumalan ehtymättömän evankeliumin, joka rauhan laskee meidän sydämellemme Hänen sydämeltään vedettynä evankeliumin sanomana, jossa ylimpänä kaikuu: Ole sinä hyvässä turvassa, synnit saa uskoa anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä. Emme saarnaa konstikkaita saarnoja vaan saarnaamme yksinkertaista evankeliumia. Minä tiedän sen. että tässäkin joukossa on paljon sellaisia, jotka voisivat käyttää korkeitakin ja viisaita sanoja evankeliumi työssä, mutta me teemme niin kuin Paavali kirjoittaa korinttolaisille, että kun hän tuli heidän tykönsä, ei hän tullut korkeilla sanoilla eikä syvällä viisaudella, vaan hänellä oli yksi asia ilmoitettavana: Herra Jeesus Kristus, se ristiinnaulittu.

Jumala antakoon rauhan ja yksimielisyyden levätä tämänkin kokouksen yllä.
Synnit saa uskoa anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.
 -----
Jatkuu...