Oh, no! It's leaking

maanantai 30. elokuuta 2010

Erottamiskirje Raahesta vuodelta 1965

Raahen Rauhanyhdistys kokoontui 4.8.65 ylimääräiseen neuvonpitoon ja allekirjoittaneen velvollisuudeksi jäi, ja täytyy sanoa että teen sen raskain sydämin, ilmoittaa teille ne johtopäätökset mihin seurakunta neuvonpidossaan tuli ja mitkä ylösmerkittiin pöytäkirjaan.

Otettiin keskusteltavaksi kokouskutsussa mainittu asia, joka koskee niitä yhdistyksen jäseniä, jotka ikävä kyllä ovat ryhtyneet kannattamaan erihenkiä, vaikka heitä on siitä monet kerrat rakkaudella varattu.

Näitä jäseniä E. ja E. M:a sekä P. ja E. K:ta oli kirjeellisesti kutsuttu kokoukseen, mutta he eivät saapuneet. Kokouksen yksimieliseksi päätökseksi tuli, että yllämainitut jäsenet omalla menettelyllään ovat sanoutuneet irti yhdistyksen jäsenyydestä. Heille päätettiin kirjeitse kokouksen päätöksestä ilmoittaa. Syvästi valittaen sitä vahinkoa, joka näille seurakunnan jäsenille on tapahtunut seurakunta jäi rukouksen hengessä odottamaan että he vielä saisivat parannuksen armon.

Omana henkilökohtaisena tervehdyksenäni lausuisin ja uskon ja tiedän, että siihen yhtyy sydämestään kaikki jumalan lapset: vielä rakkaudesta palaa taivaallisen vanhimman sydän ja avosylin ottaa seurakuntaäiti vastaan harhaan joutuneen lapsen, joka katuvana palajaa isän tykö.

Raahen Rauhanyhdistys ry.n p.sta F. V.

3 kommenttia:

  1. Just. Taidanpa tuntea tuon E.M:n.

    VastaaPoista
  2. Erottamisella lineee ollut yhteys SRK:n varainhankintaan SYT:ltä, päättelen. Jotkut uskovaiset olisivat halunneet pitää herätysliikkeen toiminnan puhtaasti hengellisenä ja arvostelivat SRK:n veljiä poliittiseen työhön ryhtymisestä. Näitä Raahen tapauksia en tunne, mutta tiedän muita dokumentoituja tapauksia, joissa asiaan puuttuneet erotettiin poikkeuksetta aina.

    VastaaPoista
  3. Kirje kolahtaa postilaatikkoon: Taivaan portit on sun osalta kiinni.

    Tietääkseni tuollanen on ollut yleistä. Ei tule kokoukseen -> ei ole kuuliainen seurakunnalle eikä siis Jumalalle -> ei ole uskomassa -> erotetaan maallisesta ja hengellisestä yhteisöstä.

    VastaaPoista